Etanan tarina
-
Haluamme rohkaista lapsia uteliaisuuteen ja tutkimusmatkoille mielikuvitukseen. Kirjojen parissa vietetyt yhteiset tarinatuokiot avaavat ovia tunteiden ja ajatusten jakamiseen.— Jenni & Réka, Etana Editions
-
-
Jenni Erkintalo ja Réka Király perustivat laadukkaisiin lasten kuvakirjoihin erikoistuneen kustantamon Etana Editionsin vuonna 2014. He ovat Etanan tuntosarvet, jotka vastaanottavat lasten toiveita. Kustantamon voimavara on kasvava joukko taitavia tarinankertojia. Koko kustantamon väestä rakentuu Etanan kodin värikäs ja iloinen tunnelma. Seitsemässä vuodessa Etana Editions on kustantanut yli 60 kirjaa ja pitänyt kymmeniä lapsille suunnattuja muotoilun ja tarinankerronnan työpajoja. Etanan kustantamien kirjojen käännösoikeuksia on myyty 15 eri kielialueelle, ja ne ovat voittaneet lukuisia palkintoja Suomessa ja ulkomailla.
-
Etana Editions sai lastenkulttuurin valtionpalkinnon vuonna 2020. Lastenkirjainstituutti palkitsi Etana Editionsin Onnimanni-palkinnolla rohkeudesta ja visionäärisyydestä, jolla se on edistänyt kuvakirjojen arvostusta Suomessa vuonna 2018. Samana vuonna kustantamo oli ehdolla arvostettujen BOP Bologna Prize for the Best Children’s Publisher of the Year sekä ALMA Astrid Lindgren Memorial Awardin saajaksi. Etana Editions on ollut kahdesti, vuosina 2020 ja 2023 ehdolla Euroopan parhaaksi kustantamoksi Bolognan kansainvälisillä lastenkirjamessuilla.