Näytetään 25 - 36 72 tuotetta
Näytä

Millaisia isät ovat

€23,90


Kirjoittanut: Oskar Kroon
K
uvittanut: Hannamari Ruohonen
Suomentanut: Johannes Ekholm

Julkaisuaika: elokuu 2022
ISBN: 978-952-7105-88-7
Sivumäärä: 32 sivua
Koko: 23 x 28 cm
Ikäsuositus: 3-6


Kun isät tekevät ruokaa, he kuuntelevat popmusiikkia. Sitten he rokkaavat ja laulavat kovaa ja korkealta kertosäkeen mukana. Isät tekevät ruokaa, hilloavat marjoja, säilövät kesän talteen ja keittävät aamupuurot. Joskus autat isiä kattamaan pöytää, mutta usein olet liian kiireinen muiden asioiden kanssa ja etkä kuule, kun he huutavat apuun. Mitä isät tekevät kaikki päivät? Millaisia isät ovat? Kuinka tulla isien kanssa toimeen, jotta he eivät suuttuisi, katkeroituisi tai kiroilisi? Välillä vanhemmat ja lapset elävät eri rytmissä, aamuisin kun lapset ovat hereillä, isät ovat väsyneitä. Iltaisin kun lapset ovat väsyneitä, isät ovat hereillä. Isät ovat matkustaneet ympäri maailmaa ja uineet kaikissa maailman merissä. Joskus he kaipaavat pois ja puhuvat mitä kaikkea sitä voisikaan tehdä, mutta sitten on yhtäkkiä aika mennä nukkumaan. Lapsien mielestä isät elävät eri todellisuudessa kuin lapset. Silti isät ovat erityisen tärkeitä, vaikka heidän näkökulmaansa on välillä vaikea lapsien ymmärtää.

August Priset 2019 -palkinnon voittaja Oskar Kroon kirjoittaa näkyviin ensimmäisessä kuvakirjassaan lakonisella huumorilla lapsen altavastaajan näkökulmaa ja läpinäkyvää katsetta.
Pohjoismaiden neuvoston lasten ja nuortenkirjallisuuspalkinnon 2020 saanut Jenny Lucander luo lämpimällä otteelllan, yksityiskohtaisilla sekatekniikkakuvituksellaan nykyaikaisen muotokuvan isien ja lapsen välisestä vuorovaikutuksesta.

Mutta te ette ole äiti

€21,90

Alkuperäisteos: Ni är inte min mamma
Teksti: Frank Furu
Kuvitus: Linda Bondestam
Suomennos: Katri Tapola
Julkaisuaika: syyskuu 2021
ISBN: 978-952-7105-81-8
Sivumäärä: 32 sivua
Koko: 22 x 27,5 cm
Suositusikä: 3+


Tämä on minun koti.
Mutta tämä ei ole minun koti.
Tämä ei ole minun sänky
eikä tuo ole minun tuoli.
Tämä ei ole minun pöytä
eikä tuo ole minun hylly.
Kaikki tavarat on lainattu,
minun koti on lainakoti.

Aysha on saapunut yksin vieraaseen maahan, Suomeen. Hän asuu vastaanottokeskuksessa muiden lasten kanssa. Joskus muut lapset koulussa sanovat jotain tyhmää, eikä Aysha löydä sanoja vastatakseen. Ympärillä olevat aikuiset ovat ystävällisiä ja yrittävät parhaansa, pitävät huolta ja yrittävät lohduttaa. Mutta he eivät ole äiti. Kukaan ei edes voi olla äiti. Välillä on hyviä päiviä ja välillä huonoja. Ikävä kotiin äidin luo, anjero-lettujen ja tuttujen tuoksujen pariin on suuri.

Mutta te ette ole äiti on Frank Furun debyytti kirjailijana. Ayshan esikuvana on yksi ilman huoltajaa Suomeen saapuneista pakolaislapsista, joiden kanssa hän on työskennellyt kymmenen vuotta. Furun paljaaksi kaavittu teksti ja palkitun kuvittajan Linda Bondestamin ilmaisuvoimaiset ja tarkkanäköiset kuvat esittävät lapsen surun, koti-ikävän ja ulkopuolelle jäämisen tunteen yhtä aikaa hienovaraisesti ja kouriintuntuvasti – kaikki tunteita, jotka koskettavat ketä tahansa lasta tai aikuista.

Kirjan on lämmöllä eläytyen suomentanut kirjailija Katri Tapola, joka on tehnyt pitkään vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien maallikkoavustajana. Etanan julkaisema suomennos ilmestyy samaan aikaan kuin ruotsinkielinen alkuteos Suomessa (Förlaget) ja Ruotsissa (Berghs förlag).

Kirjasta sanottua:

Frank Furun ja Linda Bondestamin kuvakirja on aiheensa takia todellinen lastenkulttuuriteko, mutta se on erityinen myös intensiivisen kuvituksensa ja niukan, mutta ehkä juuri siksi niin äärimmäisen ilmaisuvoimaisen tekstinsä ansiosta.
Päivi Heikkilä-Halttunen, Lastenkirjahylly

[...] tervetullut ja innovatiivinen kuvaus, joka osoittaa myös, mihin kaikkeen lastenkirjallisuus pystyy. Muun muassa sosiaalisen kestävyyden, solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden kirjoittamiseen ja kuvittamiseen. [...] Kaikki pienet viittaukset nykytodellisuuteen todella lisäävät ajankohtaisuutta ja todistavat, että tämä on kuvakirja, joka liikkuu nykyajassa ja jolla on siitä jotain tärkeää sanottavaa.
- Mia Österlund, Hufvudstadsbladet


Nuku nyt, Viljo!

€23,90


Kirjoittanut: Ylva Karlsson
K
uvittanut: Erika Kallasmaa
Suomentanut: Tiina Erkintalo

Julkaisuaika: hienäkuu 2022
ISBN: 978-952-7105-82-5
Sivumäärä: 32 sivua
Koko: 21 x 21 cm
Ikäsuositus: 3-6


Viljo on menossa nukkumaan, mutta isosisko Lilja saa valvoa vielä hieman pidempään ja yhtäkkiä Viljoa ei enää nukuta. Oven takana taitaa vaania tiikeri, gorilla, ehkä jopa krokotiili ja hauki. Viljoa pelottaa, ja hän tarvitsee isää vierelleen. Lilja sen sijaan tarjoilee hedelmäsalaattia oven toisella puolen olohuoneessa.
Nuku nyt, Viljo! -kirja kertoo kaikille vanhemmille tutusta arki-illan tilanteesta, jolloin nukkumaanmeno venyy venymistään ja vanhempien hermotkin ovat koetuksella.

Nuku nyt, Viljo! on ruotsalaisen kirjailijan Ylva Karlssonin ja suomalaisen kuvittajan Erika Kallasmaan ensimmäinen yhteistyö. Karlssonin humoristinen tarina tallentaa eloisasti lapsen vilkkaan mielen ja laittaa lukijan arvailemaan, mikä kaikki nukkumaanmenossa onkaan leikkiä ja mikä täyttä totta. Kallasmaan värikylläinen kuvitus täydentää tekstiä oivallisesti.

Ylva Karlsson on ruotsalainen kirjailija, jonka kirjat tunnetaan myös maailmanlaajuisesti. Karlsson on kirjoittanut yli kaksikymmentä lastenkirjaa ja on saanut mm. August Prisetin vuonna 2009. Hän oli arvostetun Ruotsin Lastenkirja-akatemian jäsen vuonna 2009-2012.

Erika Kallasmaa on suomalainen kuvittaja, kuvataiteilija ja graafinen suunnittelija, joka on keskittynyt lastenkulttuuriin. Kallasmaa on lisäksi toiminut alansa opettajana Aalto-yliopistossa. Kallasmaan teoksille on ominaista rento muotokieli ja rikkaat sommitelmat. Ne ovat varsin riehakkaita, mutta niiden värisuunnittelu on hallittua. Kallasmaalle itselleen kuvallisuus on kokonaisvaltaista kerrontaa. Se ulottuu ajatuksiin, tunteisiin ja toimintaan. Kallasmaa on saanut urallaan useita tunnustuksia. Taiteen edistämiskeskus myönsi hänelle vuonna 2013 Kuvitustaiteen valtionpalkinnon, ja Kuvittajat- yhdistyksen Kaiku-palkinnon hän sai puolestaan vuonna 2005.

Oliver ja kuutamojuhlat

€10,00

Alkuperäisteos: Edmond - La fête sous la lune
Kirjoittanut: Astrid Desbordes
Kuvittanut: Marc Boutavant
Suomentanut: Annukka Kolehmainen
Julkaisuaika: helmikuu 2019
ISBN: 978-952-7105-39-9
Sivumäärä: 32
Koko: 18 x 21 cm
Ikäsuositus: 3+

Oliver Orava asuu suuren kastanjapuun keskikerroksessa. Hän on niin ujo, ettei tunne edes naapureitaan. Mutta eräänä iltana Oliverin oveen koputetaan. Hauskanpitoa ja naamiaisia rakastava Yrjänä Pöllänen tutustuttaa Oliverin täysin uuteen maailmaan, ja pian elämä tuntuu täydemmältä ja ihanammalta kuin koskaan.

Veikeä Oliver ja kuutamojuhla aloittaa moniosaisen kansainvälisesti suositun kirjasarjan, jonka lämminhenkisissä tarinoissa ujo Oliver eläinystävineen kohtaa monenlaisia tilanteita ja tuntemuksia, ja oppii miten niistä selvitään. Astrid Desbordesin vivahteikas teksti ja Marc Boutavantin suloiset eläinhahmot luovat yhdessä lumoavan maailman, jonka pariin pienet lukijat haluavat palata yhä uudestaan.

Ranskalainen lastenkirjailija ja toimittaja Astrid Desbordes käsittelee kirjoissaan oivaltavasti lapsen arjessa vastaan tulevia tilanteita. Palkittu ranskalainen kuvittaja, kirjailija ja sarjakuvataiteilija Marc Boutavant tunnetaan omintakeisista hahmoistaan, joista tunnetuin on animaatiosarjaksikin päätynyt lastenkirja Mokon matka maailman ympäri. Hänen yksityiskohtia pursuavat värikylläiset kuvituksensa ammentavat tarkoista huomioista ja vuorovaikutuksesta lasten ja ystävien kanssa.

Oliver ja outo vieras

€10,00

Alkuperäinen teos: Edmond et ses amis - La chose
Kirjoittanut: Astrid Desbordes
Kuvittanut: Marc Boutavant
Suomentanut: Annukka Kolehmainen
Julkaisuaika: heinäkuu 2019
ISBN: 978-952-7105-44-3
Sivumäärä: 32
Koko: 18 x 21 cm
Ikäsuositus: 3+

Eräänä aamuna joen rannassa puuhaillessaan Oliver Orava ja Yrjänä Pöllänen törmäävät omituiseen Otukseen, jolla on nokka ja kiiltävät höyhenet.
– Mikä tuo on? kiljahtavat ystävykset peloissaan. Vihreiden keksien voimaannuttamina ja huolellisesti naamioituneina he rohkaistuvat ottamaan selvää oudosta vieraasta.

Oliver ja outo vieras on toinen osa moniosaisesta ja maailmalaajuisesti suositusta kirjasarjasta. Lämminhenkisissä tarinoissa ujo Oliver eläinystävineen kohtaa monenlaisia tilanteita ja tuntemuksia, ja oppii miten niistä selvitään. Astrid Desbordesin vivahteikas teksti ja Marc Boutavantin suloiset eläinhahmot luovat yhdessä lumoavan maailman, jonka pariin pienet lukijat haluavat palata yhä uudestaan.

Ranskalainen lastenkirjailija ja toimittaja Astrid Desbordes käsittelee kirjoissaan oivaltavasti lapsen arjessa vastaan tulevia tilanteita. Palkittu ranskalainen kuvittaja, kirjailija ja sarjakuvataiteilija Marc Boutavant tunnetaan omintakeisista hahmoistaan, joista tunnetuin on animaatiosarjaksikin päätynyt lastenkirja Mokon matka maailman ympäri. Hänen yksityiskohtia pursuavat värikylläiset kuvituksensa ammentavat tarkoista huomioista ja vuorovaikutuksesta lasten ja ystävien kanssa.


Oliver ja suuri mäenlaskukisa

€10,00

Alkuperäinen teos: Edmond et ses amis: La course de luge
Kirjoittanut: Astrid Desbordes
Kuvittanut: Marc Boutavant
ISBN: 978-952-7105-71-9
Ikäryhmä: 3+
Sivumäärä: 32 sivua 
Koko: 18 x 21 cm
Julkaisuaika: lokakuu 2020

Oliver Orava ystävineen laskee kilpaa mäkeä ja pohtii miksi aina jonkun täytyy voittaa.

Sataa lunta. Täydellinen sää järjestää suuri pulkkakisa, tuumivat Oliver ja hänen ystävänsä. Oliverin ystävä Tapio Karhu on vakuuttunut, että hän voittaa – kaikkihan tietävät, ettei kukaan ole nopeampi kuin karhu! Mutta Oliver miettii myös, eivätkö he voi leikkiä ilman kilpailua.

Oliver ja suuri mäenlaskukisa on neljäs osa maailmanlaajuisesti suositusta kirjasarjasta. Lämminhenkisissä tarinoissa ujo Oliver-orava eläinystävineen kohtaa monenlaisia tilanteita ja tunteita ja oppii miten niistä selvitään. Kirjojen vivahteikas teksti ja suloiset eläinhahmot luovat yhdessä lumoavan maailman, jonka pariin pienet lukijat haluavat palata yhä uudestaan.

Oliverin syntymäpäivä

€10,00


Kirjoittanut: Astrid Desbordes 
Kuvittanut: Marc Boutavant
Julkaisuaika: kesäkuu 2020
ISBN: 978-952-7105-09-2
Sivumäärä: 32 sivua
Koko: 21 x 24 cm
Suositusikä: 3+

Oliver Orava on innoissaan, tänään on hänen syntymäpäivänsä! Mutta voi. Hänen ystävänsä Yrjänä Pöllänen ja Tapio Karhu unohtavat koko jutun. Mitä nyt tapahtuu? 

Oliverin syntymäpäivä on iloinen tarina siitä, mikä on kaikkein tärkeintä syntymäpäivänä. Ja itse asiassa kaikkina muinakin päivinä.

Marc Boutavant on kuvittanut Oliver-sarjan riemukkailla animaatiovaikutteisilla kuvilla, joita on hauskaa katsella, ja Astrid Desbordes on kirjoittanut tarinoihin lapsiperheen arjessa vastaan tulevia tilanteita.

Oman maan mansikat

€15,00

 
Kirjoittanut ja kuvittanut: Aino-Maija Metsola
Sidosasu: kovakantinen
Sivumäärä: 32 sivua
Koko: 21 x 25 cm
Värit: 4/4
ISBN: 978-952-7105-66-5
Julkaisuaika: elokuu 2020
Ikäryhmä: 3+

Tarina ennakkoluuloista ja niiden voittamisesta sekä siitä, miten jaettu ilo on aina kaksinkertainen.

Irma-hiiri nauttii olostaan rauhallisessa puutarhassa, mansikat ovat juuri kypsymässä. Kauhukseen Irma huomaa tunkeutujien käyneen apajilla: mansikoita on nakerreltu! Kuka on tunkeutunut Irman puutarhaan?

Oman maan mansikat 
on Aino-Maija Metsolan debyytti lastenkirjailijana. Kirja käsittelee inhimillisiä tunteita: ennakkoluuloja, erilaisuuden kohtaamista, jakamista ja myötätuntoa. Vakavista teemoistaan huolimatta tarina on toiveikas ja lämpimän huumorin sävyttämä. Hehkuva akvarellikuvitus tuo kesän paahteen oivaltavasti esille ja kuvaa luontoa tarkkanäköisten yksityiskohtien kautta.

Aino-Maija Metsola (s. 1983) on Helsingissä asuva kuvittaja, suunnittelija ja taiteilija, joka työskentelee pääosin käsin maalaten, piirtäen, leikaten ja liimaten. Aino-Maija tunnetaan muun muassa hänen suunnittelemistaan painokangaskuoseista ja lastenkirjakuvituksista. Lastenromaanin kuvitustyö toi Metsolalle Finlandia-Juniorin vuonna 2009.

Kirjasta sanottua:
Tämän visuaalisesti pelkistetyn kuvakirjan äärellä ei voi jälleen muuta kuin ällistellä tyytyväisenä lastenkirjallisuuden mahdollisuuksia osallistua vaivihkaa rakentavasti yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Oman maan mansikat on lapsentajuinen tarina niin sanotusta nimby-ilmiöstä (...), jolla tarkoitetaan ihmisten itsekkyyttä suojella omaa reviiriään ja vastustaa periaatteellisesti itselle vieraita asioita.
Irman puutarhaan vaeltavat kotilot voi tulkita aivan konkreettisesti puutarhan vieraslajeiksi, lehtokotiloiksi, tai pakolaisiksi, jotka ovat joutuneet pakon edessä lähtemään kotimaastaan. Juuri näin viitteellisesti ja rakentavasti lastenkirja pystyy parhaimmillaan avaamaan keskustelua hyvinkin pienten lasten kanssa! 
Sekä teksti että kuvitus korostavat vähäeleisesti, mutta selkeästi, kuinka Irman henkisten elämänarvojen muuttuminen parantaa myös sen omaa oloa.
- Päivi Heikkilä-Halttunen, Lastenkirjahylly

Ale -40%

Onni-poika -kirjapaketti

€50,00€82,90

Kirjoittanut ja kuvittanut: Sanna Pelliccioni
Julkaisuaika: maaliskuu 2019 – maaliskuu2021
Ikäsuositus: 3+


Tässä kirjapaketissa suositun Onni-poika -kirjasarjan viisi viimeistä osaa. Tarinakirjojen mukana myös hauska tarrakirja.

Sanna Pelliccioni on lastenkirjailija, kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka rohkaisee kirjoittamassaan ja kuvittamassaan suositussa Onni-sarjassa lapsia monenlaisiin puuhiin ja itsenäiseen pohdintaan. Etana Editionsin kustantamana sarja on ilmestynyt vuodesta 2019: Onni-poika ja parvekeviidakko (2019), kaksi tarinaa sisältävä Onni-poika ja ystävät (2019), Onni-poika osoittaa mieltä (2020) sekä tehtävä- ja tarrakirja Onni-poika puuhaa kotona (2020) ja Onni-poika keittiössä (2021)

 

Kirjasta sanottua:

Onni-poika -sarja on hyvä esimerkki pikkulasten kuvakirjasarjasta, jonka yksinkertaisesta arkitarinasta löytyy paljon tietoa: harvoin lastenkirjoissakaan kurkataan jääkaappiin tai nähdään kodin erilaisia kierrätysratkaisuita! Luontevasti kirjassa käsitellään myös ruokailuun liittyvää sosiaalisuutta ja eri maiden ruokakulttuureja: naapurit tulevat illalliselle nauttimaan Onnin italailaissyntyisen isän lempireseptillä valmistettua pizzaa. - Päivi Heikkilä-Halttunen, Lastenkirjahylly


Onni-poika ja parvekeviidakko

€12,00

Kirjoittanut: Sanna Pelliccioni
Kuvittanut: Sanna Pelliccioni
Julkaisuaika: huhtikuu 2019
ISBN: 978-952-7105-33-7
Sivumäärä: 32 sivua
Koko: 22 x 16 cm
Ikäsuositus: 3+

Onni-pojan äiti ei enää jaksa odottaa kevättä. Isi ostaa äidille kirkasvalolampun. Onni ja Olavi tekevät äidille merenliplatushieronnan ja auringonläikkiä selkään. Siitä alkaa koko perheen keväänteko: kukille vaihdetaan mullat, lapset saavat oman kukkahyllyn ja pian tomaatintaimet itävät kohisten ikkunalaudalla. Vaikka loppukesän puutarhasato ei ole suuren suuri, se tuo valtavan ilon.

Sanna Pelliccioni on suomalainen lastenkirjailija, kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Hän on kuvittanut useita lastenkirjoja ja kirjoittanut ja kuvittanut omaa Onni-poika -kuvakirjasarjaansa vuodesta 2007 alkaen. Kirjasarjassa seurataan hilpeän Onnin ja hänen perheensä arkea ja juhlaa, onnea ja ongelmia. Etana Editions on kustantantanut sarjaa vuodesta 2019, ja siinä on ilmestynyt tähän mennessä kaksoisnide Onni-poika ja ystävät (2019), joka sisältää kirjat Onni-poika saa ystävän ja Onni-poika tahtoo kaiken, tehtävä- ja tarrakirja Onni-poika puuhaa kotona (2020) sekä Onni-poika keittiössä (2021).

Onni-poika ja ystävät

€15,00

Kaksoisnide: Onni-poika saa uuden ystävän & Onni-poika tahtoo kaiken
Kirjoittanut: Sanna Pelliccioni

Kuvittanut: Sanna Pelliccioni
ISBN: 978-952-7105-34-4
Sivumäärä: 64
Koko: 22 x 16 cm
Ikäsuositus: 3+

Onni-poika -sarjan yhteisnide Onni-poika ja ystävät sisältää kaksi kertomusta: Onni-poika saa uuden ystävän ja Onni-poika tahtoo kaiken. Onni- kertomukset ovat suosittuja niin tyttöjen kuin poikienkin keskuudessa, ja uuden kaksoisniteen aiheet ovat polttavan ajankohtaisia.

Onni-poika saa uuden ystävän kertoo siitä, miten Onni ystävystyy naapuriin muuttaneen iranilaisen Aram-pojan kanssa. Toisia kulttuureja kunnioittava asenne syntyy jo lapsena: on tärkeää oppia erilaisuudesta ja toisaalta myös kulttuurien samanlaisuudesta. Onni oppii muun muassa, että Aramin perheessä vietetään pääsiäisen kaltaista iranilaista juhlaa.

Lähes jokaisessa kodissa tuskaillaan myös liiallisen tavaramäärän kanssa. Onni-poika tahtoo kaiken -kirjassa Onni viettää synttäreitä, ja niiden myötä uusien lelujen haluaminen yltyy huippuunsa. Vanhemmilta menee hermot, kun kotona on leluja joka paikassa, ja perhe päätyy viemään osan tavaroista kirpputorille. Kirja herättelee ajatusta, ettei kaikkea tarvitse saada eikä omistaa, ja osoittaa, että myös vanhempien omissa toimintatavoissa on mietittävää.

Sanna Pelliccioni on suomalainen lastenkirjailija, kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Hän on kuvittanut useita lastenkirjoja, ja kirjoittanut ja kuvittanut omaa Onni-poika -kuvakirjasarjaansa vuodesta 2007 alkaen. Kirjasarjassa seurataan hilpeän Onnin ja hänen perheensä arkea ja juhlaa, onnea ja ongelmia. Uusin 14. osa on nimeltään Onni-poika ja parvekeviidakko (Etana Editions, 2019).

Onni-poika keittiössä

€16,00

Kirjoittanut ja kuvittanut: Sanna Pelliccioni
Julkaisuaika: maaliskuu 2021
ISBN: 978-952-7105-78-8
Sivumäärä: 32
Koko: 16 x 22 cm
Ikäsuositus: 3+


Suositun Onni-poika -kirjasarjaan 16. osassa Onni ja hänen pikkuveljensä valloittavat keittiön. 

Onni ja Olavi puuhailevat aamuvarhaisella keittiössä isille synttäriaamupalaa. Kun isi ihastelee lasten tekemiä erikoisvoileipiä, veljekset innostuvat kokkaamisesta. Isi opettaa lapsille kauan suvussa kulkeneen herkullisen pizzareseptin, ja Olavista tulee suklaaleipuri. 

Sanna Pelliccioni on lastenkirjailija, kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka rohkaisee kirjoittamassaan ja kuvittamassaan suositussa Onni-sarjassa lapsia monenlaisiin puuhiin ja itsenäiseen pohdintaan. Etana Editionsin kustantamana sarja on ilmestynyt vuodesta 2019: Onni-poika ja parvekeviidakko (2019), kaksi tarinaa sisältävä Onni-poika ja ystävät (2019), Onni-poika osoittaa mieltä (2020) sekä tehtävä- ja tarrakirja Onni-poika puuhaa kotona (2020).

Kirjasta sanottua:

Onni-poika -sarja on hyvä esimerkki pikkulasten kuvakirjasarjasta, jonka yksinkertaisesta arkitarinasta löytyy paljon tietoa: harvoin lastenkirjoissakaan kurkataan jääkaappiin tai nähdään kodin erilaisia kierrätysratkaisuita! Luontevasti kirjassa käsitellään myös ruokailuun liittyvää sosiaalisuutta ja eri maiden ruokakulttuureja: naapurit tulevat illalliselle nauttimaan Onnin italailaissyntyisen isän lempireseptillä valmistettua pizzaa. - Päivi Heikkilä-Halttunen, Lastenkirjahylly


Näytetään 25 - 36 72 tuotetta
translation missing: fi.general.search.loading