Open call – Avoin haku

Open call – Avoin haku

"Everything great that ever happened in this world happened first in somebody’s imagination."
– Astrid Lindgren

Open call – Avoin haku Helsingin kirjamessuille 2022 kuvittajien myyntinäyttelyyn 

Hakuaika: 5.–30.6.2022

Tulevana syksynä lasten kuvakirjat nostetaan esille Helsingin Kirjamessuilla. Lastenkirjoihin erikoistuneet Etana Editions ja Capuchina Kustannus pystyttävät satumaisen osaston, jonka yhteyteen tulee kuvitusten myyntinäyttely sekä kuvituksiin liittyvää ohjelmaa neljänä messupäivänä. Päivittäin vaihtuvaan näyttelyyn kootaan kuvituksia ja kuvakirjoja, ja esillä on kerrallaan viiden kuvittajan teoksia. Kuvittajille annetaan myös mahdollisuus esitellä työtään osaston lavalla.

Järjestämme avoimen haun Kuvittajat ry:n jäsenille ja muille ammattilaisille. Myyntinäyttelyyn voivat hakea kuvittajat, joiden lapsille suunnattuja kuvakirjoja on julkaistu suomalaisen kustantajan kustantamana vuosina 2020–2022. Kuvittajat voivat esitellä myös vanhempia kuvakirjojaan uusimpien yhteydessä.

Osaston myyntinäyttelyyn tulee ehdottaa viidestä kuvituksesta koostuvaa teoskokonaisuutta. Nämä teokset voivat olla viimeisen kymmenen vuoden aikana valmistuneita. Työt voivat olla originaaleja ja/tai vedoksia, ja ne ripustetaan esille kehyksissä. Yhden kehyksen koko on max 50 x 70cm. Kehykset voivat olla eri kokoisia, ja töiden kehystäminen on kuvittajan itsensä vastuulla.

Hakemalla avoimessa haussa kuvittaja sitoutuu esiintymään osaston lavalla (30min). Toivomme myös läsnäoloa noin puolen tunnin ajan lavaesiintymisen lisäksi. Osastovierailusta ja esiintymisestä maksetaan 80 euron korvaus. Kuvittajan työt tulevat esille myyntinäyttelyyn esiintymispäivän ajaksi, jolloin myös töiden myyminen on mahdollista. Teosmyynnin tuoton kuvittaja saa kokonaisuudessaan itse. Kuvittaja voi tuoda myös painotuotteita kuten kirjoja, kortteja ja julisteita osastolle myyntiin koko messujen ajaksi, ja muista kuin myyntinäyttelyyn tulevista kuvituksista veloitetaan myyntikomissio. Myynti tilitetään marraskuun 2022 aikana, ja sitä hallinnoi Etana Editions yhdessä Capuchina Kustannuksen kanssa.

Myyntinäyttelyn valitsijaraadissa ovat kustantajat Alíse Nigale (Liels un Mazs, Latvia) ja Svein Størksen (Magicon, Norja), Ella Brigatti (Capuchina Kustannus) ja Réka Király (Etana Editions/Kuvittajat ry).

OSALLISTUMISOHJE:

Lähetä oheiset hakumateriaalit 30.6. klo 23.59 mennessä osoitteeseen kuvittajienmyyntinayttely22@gmail.com

 

  1. vapaamuotoinen ohjelmaehdotus aiheesta (pdf-tiedosto, max. 1000 merkkiä)

 

  1. ehdotus viiden teoksen kokonaisuudesta myyntinäyttelyyn (pdf-tiedosto, max 5Mt)

 

  1. Tiivis CV ja/tai julkaisuluettelo, josta käy ilmi kuvittamasi kuvakirjat (pdf-tiedosto)

 

  1. mahdolliset linkit nettisivuille tai sosiaalisen median profiileihin

 

Liitä jokaiseen tiedostoon nimesi ja yhteystietosi.

Hakijoille ilmoitetaan valinnoista viimeistään 15.8. 

Kuvittaja vastaa itse teosten kehystämisestä, teoskuljetuksista Helsingin messukeskukseen myyntinäyttelyn osastolle. Teosten palautuksesta voidaan sopia tekijän kanssa erillikseen, mikäli tekijä jättää työnsä myyntiin koko kirjamessujen ajaksi.

Mahdolliset lisäkysymykset: kuvittajienmyyntinayttely22@gmail.com

Yhteistyössä: Kuvittajat ry

Etana Editions
Etana Editions on lasten kuvakirjoihin erikoistunut kustantamo, joka palkittiin lastenkulttuurin valtionpalkinnolla 2020 alaa uudistavasta työstään.

Capuchina Kustannus
Capuchina Kustannus on taiteilijavetoinen kustantamo, joka julkaisee kuvakirjoja ja lastenromaaneja.

Liels un Mazs (Latvia)
Kustantamo Liels un Mazs on vuodesta 2004 lähtien pyrkinyt kehittämään ja rikastuttamaan Latvian lastenkirja-alaa korkealaatuisilla kirjoilla. Kustantaja esittelee latvialaisille lukijoille säännöllisesti käännöksiä erinomaisesta lastenkirjallisuudesta eri puolilta maailmaa. Liels un Mazs valittiin vuoden 2022 parhaaksi lastenkirjakustantajaksi Euroopassa.

Magikon (Norja)
Magikon julkaisee kuvakirjoja, taidekirjoja ja muita visuaaliseen tarinankerrontaan liittyviä kirjoja sekä lapsille että aikuisille. Magikonin kirjoissa, yhdistyvät lukemisen ilo ja laadukkaat visuaaliset elämykset. Magikon perustettiin vuonna 2007 ja sen omistavat Kristin Roskifte ja Svein Størksen.

Takaisin blogiin