Lapselle lukeminen kannattaa aina

Lapselle lukeminen kannattaa aina

Touhukkaan lapsiperhearjen keskellä mikään ei rauhoita niin kuin yhdessä vietetty kiireetön lukuhetki. Digilaitteiden koukuttavat sisällöt kilpailevat perinteisen kirjan kanssa ajastamme, mutta rentoutumiseen ja hiljentymiseen laadukas kuvakirja on edelleen paras käyttöliittymä. 

Lastenkirjat tulisikin ujuttaa osaksi arkea. Iltasatujen lisäksi kuvakirjahetkiä voi sirotella pitkin päivää, jolloin ne rytmittävät siirtymistä toiminnosta toiseen ja virittävät leppoisaan yhdessäoloon.

Jo aivan pienille vauvoille kannattaa lukea ääneen. Sylissä kuultu kirjojen sanailottelu kehittää vauvan vuorovaikutustaitoja ja tukee kielen kehitystä. Aikuisen turvallisessa läheisyydessä koetuista lukuhetkistä jää syviä muistoja. 

Lapselle ääneen lukeminen kehittää myös lapsen omaa lukutaitoa, ja jo lukevan lapsen kanssa voi vuorotella. Kirjojen loruista, tarinoista ja kuvituksesta kumpuava yhteinen pohdinta lähentää perhettä ja antaa vanhemmalle mahdollisuuden kurkistaa oman lapsen ajatusmaailmaan. 

Kirja kannattaa aina valita lapsen oman kehitystason ja kiinnostuksen mukaan. Hyvässä kuvakirjassa teksti ja visuaalinen kerronta tukevat toisiaan ja auttavat lasta ymmärtämään tarinan tapahtumat. Se myös luo turvallisen ympäristön lapselle oppia sekä tarkastella omia tunteita ja ajatuksia. Erilaisiin maailmoihin tutustumalla lapsen itsetuntemus, mielikuvitus sekä eläytymis- ja empatiakyky vahvistuvat.

Elämyksellisistä tarinoista ja rohkeasta kuvakielestä tunnetussa Etana Editions -lastenkirjakustantamossa uskotaan siihen, ettei lastenkirjallisuuden laadusta tule tinkiä. Tärkeät muistot perheen yhteisistä lukuhetkistä ja niissä koetuista seikkailuista kulkevat mukanamme läpi elämän. 

 

LUKUVINKKIMME PERHEEN PIENIMMILLE

Jenni Erkintalo: Millainen minä? 
Pienikokoinen, kulutusta kestävä kirja käsittelee suuria asioita. Taitavin vedoin ja nasevin riimein toteutettu teos tarjoaa iloista ja hyväksyvää tunnekasvatusta monen ikäisille lapsille (ja aikuisille). 

Isabel Minhos Martins ja Madalena Matoso: Kun minä synnyin
Runollinen ja värikäs kuvaus vauvan syntymästä ja kehittymisestä aistien ja kokemusten avulla kasvaa kokoaan laajemmaksi kertomukseksi maailman moninaisuudesta. Palkitseva lukukokemus niin lapselle kuin aikuiselle. Suositus 1-vuotiaasta lähtien.

Sanna Pelliccioni: Onni-poika ja ystävät 
Rakastettu Onni-poika kohtaa jälleen arjesta tuttuja tilanteita, joihin lapsen on helppo samaistua. Kahden kirjan yhteisniteen teemoina ovat ystävyys, monikulttuurisuus ja ekologia. Suositus 2–7-vuotiaille lapsille.

Anne Vasko: Lentopusu 
Hurmaava kuva- ja kirjainilottelu lentokoneen ja kirjastoauton kohtaamisesta käsittelee villiä rakastumisen tunnetta ja suloisenhaikeaa pettymystä.
Suositus 3–7-vuotiaille lapsille.

Takaisin blogiin