Tässä jutussa ei ole päätä eikä häntää! Ponilta on kadonnut aivan kaikki: jalat, peppu, häntä ja lautaset. Näin käynnistyy ponin koominen matka, kun hän päättää löytää hukkuneet osansa.
Anne Vaskon kirjoittama ja kuvittama Ponin häntä on keppihevosen kokoinen rikostarina. Ensimmäinen osa Lentopusu (2019) aloitti trilogian, jossa vakavia asioita ja tunteita käsitellään huumorin keinoin.
Etana Editions (EE) keskusteli Annen (AV) kanssa kirjasta, elämästä ja kuvittamisesta.
EE: Mitä työkaluja käytät työssäsi kuvittajana?
AV: Työpöydältäni löytyy musteita, erilaisia papereita, parit lempisakset, kyniä, erilaisia leimasimia ja hirveä määrä "sattumapalasia", jotka ovat lähtökohtia kuvituksille ja hahmoille. Luonnosteluun käytän erilaisia kyniä, vähän mikä käteen löytyy ensimmäisenä ja lähden tutkimaan joko hahmoa tai sommittelemaan kuvaa. Kollaasikuvitukset lähtevät rakentumaan yleensä luonnosviivan kautta ja toisinaan sattumapalasen avulla. Olen kyllä armottoman utelias työvälineiden suhteen, testailu on hauskaa.
EE: Miten kuvitustyylisi kehittynyt?
AV: Olen kuvittajana käsityölähtöinen ja minulle on tärkeää kokeilla erilaisia pintoja ja papereita, tuoksutella värejä ja testailla pensseleitä, se on osa työhuoneen tunnelmaa ja työhön virittymistä. Osaksi myös sen vuoksi olen viehättynyt kollaasitekniikasta ja myös sen yllätyksellisyyden takia. Ehkä sellaiset tutkimusretket ja kokeilut ovat eniten muovanneet kuvitustyyliäni, omat haasteet, että voiko näinkin kuvittaa. Tärkeimpänä ehkä kulloisetkintekstit, jotka asettavat näkökenttään saman tien jonkinlaisen perspektiivin ja tunnelman, jota kohden kuvituksissa alkaa liikkua.
EE: Mikä vie sinua eteenpäin kuvittajana?
AV: Maailman parantaminen ja ihmetteleminen, lähelle katsominen ja kaukaiset haaveet.