Etana Editions syksy 2023 katalogi

Etana Editions syksy 2023 katalogi

Etana Editions on palkittu lastenkirjakustantamo, joka perustettiin vuonna 2014. Haluamme kirjoillamme rohkaista lapsia uteliaille tutkimusmatkoille omaan mielikuvitukseen ja ympäri maailmaa. Perheen yhteiset tarinatuokiot hyvien kirjojen parissa lähentävät ja avaavat ovia tunteiden ja ajatusten jakamiseen.
 
Yhdeksän toimintavuoden ja yli 80 julkaistun kirjan jälkeen on sykähdyttävää kertoa Etanan syksyn 2023 uusista kirjoista. Tarjolla on jälleen monipuolisia teemoja lapsille kuvitettujen kirjojen muodossa. Valikoimassa on mukana lasten kuvatietokirja kustantamoammeakin koskettaneesta vaikeasta sairaudesta, syövästä, sekä kolme tarinaa kotimaisilta kirjoittavilta kuvittajakonkareilta, jotka käsittelevät lasten arjen tilanteita ja tunteita. 
 
Tietokirja Uteliaat oppijat tutkivat syöpää on tekijöidensä Henna Aunon ja Piia Kedon esikoiskirja ja uuden tietokirjasarjan ensimmäinen osa. Kirja on ensimmäinen lapsilukijoille suunnattu, tarinallinen kuvatietokirja rintasyövästä. Sanna Pelliccioni jatkaa Onni-pojan arjesta kertovaa -kirjasarjaansa sydämellisellä tarinalla lapsen ja vanhemman kesäisestä onkiretkestä Onnin ja isin oma päivä. Anne Vasko viimeistelee jo Lentopusu ja Ponin häntä -kirjat sisältävän tunteita käsittelevän trilogiansa humoristisella tarinalla Hatusta. Kirjailija-kuvittaja Rebeka Lukošus kertoo lempeän anarkistisessa tarinassaan Vallaton vaari, miten isoisä villiintyy 80-vuotispäivänään. Jenni Erkintalon uutta kuvarunoteosta Kuka ihana? lukiessa taapero ja aikuinen voivat etsiä kirjan runsaasti kuvitetuilla sivuilla piilottelevaa vauvaa. Uutena kirjailevana kuvittajana Etanan riveissä esittäytyy Sari Airola, jonka marraskuussa ilmestyvä kirja Voi Viivi! käsittelee valehtelemista päiväkotilasten kesken.

Syksyn 2023 katalogiin voit tutustua myös täällä.
 
Iloisia lukuhetkiä Etanan kirjojen parissa!

Takaisin blogiin