Etana Editions syksy 2023 katalogi

Etana Editions syksy 2023 katalogi

Etana Editions on palkittu lastenkirjakustantamo, joka perustettiin vuonna 2014. Kirjamme rohkaisevat lapsia uteliaille tutkimusmatkoille omaan mielikuvitukseen ja ympäri maailmaa. Perheen yhteiset tarinatuokiot avaavat ovia tunteiden ja ajatusten jakamiseen.
 
Kahdeksan toimintavuoden ja miltei 70 julkaistun kirjan jälkeen on sykähdyttävää kertoa Etanan syksyn 2023 kirjoista. Valikoimassa on mukana yksi lasten kuvatietokirja kustantamoammeakin koskettaneesta vaikeasta sairaudesta, syövästä, sekä kolme kuvakirjaa kotimaisilta konkareilta. Tarjolla on monipuolisia teemoja lapsille kuvitettujen kirjojen muodossa.
 
Tietokirja Uteliaat oppijat tutkivat syöpää on tekijöidensä Henna Aunon ja Piia Kedon esikoiskirja ja uuden tietokirjasarjan ensimmäinen osa. Sanna Pelliccioni jatkaa Onni-poikakirjasarjaansa sydämellisellä tarinalla Onnin ja isin omasta retkipäivästa Anne Vasko viimeistelee jo Lentopusu ja Ponin häntä -kirjat sisältävän trilogiansa humoristisella tarinalla Hatusta. Uutena kirjailija-kuvittajana Etanan riveissä esittäytyy Sari Airola, jonka kirja Voi Viivi! käsittelee valehtelemista päiväkotilasten kesken.
 
Iloisia lukuhetkiä Etanan syksyn 2023 kirjojen parissa!

https://issuu.com/etanaeditions/docs/etanaeditions_syksy2023_katalogi_sivuttain 

 

Back to blog